Hevoset 2016 -messujen nettisivuilla luki, että kävijöiden tulisi suosia mieluummin julkisia kuin tulla omalla autolla. Koska olen nuori kapinallinen, tulin tietysti omalla autolla. Huristelin ysitietä vähän yhdeksän jälkeen hirveässä kiireessä - halusin päästä näkemään Christopher Wegeliuksen klinikan ja hämäläiset ajavat motarillakin aika hitaasti. Noh, vitsi vitsinä, pääsin kuitenkin paikan päälle ja vietin seuraavat kahdeksan tuntia sitten messukeskuksessa.
Niin paljon uutta opittavaa, ostettavaa ja nähtävää, että vähemmästäkin menee pää pyörälle. Esteklinikka oli loistavaa katseltavaa, vaikka en varsinainen esteratsastaja olekaan. Oli hienoa kuulla Wegeliuksen olevan samoilla linjoilla kuin minäkin siinä, että hevosen kanssa työskennellään juuri se aika minkä se tarvitsee, oli se sitten viisi tai viisikymmentä minuuttia. Ei paahdeta menemään tuntia kentällä ja isketä hevosta hikisenä karsinaan jalat maitohapoista täristen vaan hoidetaan homma niin, että sekä hevoselle että ratsastajalle jää työskentelystä hyvä mieli.
Tykkään messuista erityisesti niiden sisältämän tunnelman takia. Paljon ihmisiä, jotka kaikki (tai ainakin suurin osa) jakavat saman kiinnostuksen noihin hienoihin eläimiin ja urheiluun. Kuulin jostain, että tänä vuonna olisi jopa ollut ennätysmäärä kävijöitä. En ole ihan varma siitä, mutta lauantai oli ainakin niin tupaten täynnä, että sain ostettua ruuaksi pelkän pehmiksen. :D Noh, nälän heikentämänä jaksoin kuitenkin sinnitellä aina sinne asti, että näin messujen islanninhevosshown eli ainakin meikäläiselle sen messujen kohokohdan Marko Björsin klinikan lisäksi.
Ja voi vitsi miten hienolta se näyttikään. Vierestä kuului pari kommenttia ei-issikkaharrastajilta, miten helppoa se on, ei tarvitse kuin istua kyydissä. Noh, näin paremmissakin piireissä.
Jaksan aina ihailla Arnellan hymyä, en tajua miten on mahdollista saada hidas töltti näyttämään niin helpolta ja vielä hymyillä selässä samaan aikaan. Eipä hänelle mestariratsastaja-merkkiä turhaan ole annettu. Upealta näytti toki myös Juhan, Annikan ja Oonan meno. Onneksi hyvien ratsastajien katsomisesta ei voi kuin oppia, joten ehkä joskus löydän itsenikin sieltä lavalta. (toiveajatteluako muka...) Anna Andersén selitti askellajeista ja kilpailusuorituksista tosi selkeästi, en tosin osaa sanoa miltä se kuulosti sellaisen korvaan, joka ei ole islanninhevosiin perehtynyt - toivottavasti muutkin saivat siitä jotain irti kuin vain "issikalla on se töltti ja se vaan menee sitä" -ajattelua.
Tottakai messuilta tarttui mukaan myös kaikenlaista ostettavaa: riimuja, ratsastushanskaa, harjakassia, heppanameja ja viiden euron pehmoponi. Miksi? Miksei.
Kieli keskellä suuta keskityn tärkeään tehtävään - uuden riimun valitsemiseen Inkulle.
Ja voi kääk - rotuesittelyssä suomenhevosten työhevoslinjaa esittelevä heppa vei täysin sydämeni. Ihana! Muutenkin rotuesittely oli ihan loistava - huomasin vuonohevosten esittelyssä ihan selkeitä muodostelmaluistelun elementtejä: oli myllyä, blokkia ja pivotusta... Sitä katsellessani mietin jopa, että miksei ole keksitty muodostelmaratsastusta yhdeksi ratsastuksen alalajeista. Hmm...
All in all, messut olivat aivan ihana tapahtuma jälleen kerran ja kotiin lähdin rahapussi tyhjänä ja mieli täynnä uutta ideaa ja inspiraatiota. Lauantain hengailin siellä koko päivän ihan yksinäni vain kamera seurana mutta sunnuntaina sain mukaani ei-hevosihmisen ystäväni - vielä täysin vapaaehtoisesti - mikä oli ihan mahtavaa! Huomasin jopa pientä kiinnostusta Marko Björsin kouluratsastusklinikkaan hänen suunnaltaan, heheh.
Kävittekö te messuilla ja jos kävitte, mikä oli teidän messujen kohokohta? Ja löytyikö mukaan uusia heppatavaroita?
