Järeät keinot käyttöön (ja tuloksena kauniita kuvia)

A vot, nyt minäkin sitten sen tein. Ostin uuden putken hevoskuvausta varten. Ei se ole mikään pro eikä mitenkään kalliskaan (varmaan markkinoiden halvin itseasiassa). Enhän ole itsekään mikään pro tai kallis, haluan vain hyvännäköisiä kuvia, jos ei itseni osalta niin ainakin hevosen. Ajaa kuitenkin asiansa, ainakin on ajanut tämän vajaan kuukauden kun olen sitä saanut hyppysissäni pidellä. Kop kop, hajoaa vielä seuraavan kerran kun ryömin laitumelle aitojen ali kuvaamaan hevosten ”luonnollista laumakäyttäytymistä” eli ottamaan kaksisataa kuvaa joista kahdessa hevonen sekä tausta näyttävät hyvältä.

Pakkohan se oli ostaa parempaa kuvausvälineistöä. Eihän sitä enää erkkikään kestänyt, että kuvissa ratsukko on sumea ja tausta terävä – hyvällä onnella, huonolla onnella mikään ei erottunut mistään. Mutta nyt on sitten kamera, putki ja ratsastaja. Jos vain saisi vielä jostain hovikuvaajan. Sarjassamme kotitallin huonoja puolia.

Tähän postaukseen ujutankin sitten pitkästä aikaa kuvia minusta ja Inkusta – ratsukkona. Kerrankin. Olen vasta hiljattain aloittanut Inkun treenaamisen takaisin kuntoon ja menokin on vielä sen näköistä. Pian minulla kuitenkin on aikaa panostaa täysillä Inkkuun, mutta se jääköön seuraavaan postauksen aiheeksi. Tällä kertaa kuvia. Luonnollisia, hyvin rajattuja ja - noh, ei niistä sen enempää. Katselkaa itse.

Hevoselleni

Sinussa näen kaiken sen
mitä koskaan kaipasin.
Olet täyttymys toiveen hiljaisen,
sinä ystävä läheisin.

Keskellä päivän arkisen
näen ilon ja hyvyyden.
Näen uskollisen sydämen,
näen viisauden syvyyden.

Sinussa näen luottamuksen
pienen ihmisen askeliin.
Lävitse pilvisen harmauden
jaksat uskoa ihmeisiin.

Sinussa näen rohkeuden
yhä katsoa tulevaan.
Tahdon kuiskata hiljaisen kiitoksen,
vaikken sanoja tunnekaan.

Anna-Mari Kaskinen

Ensimmäinen hevoseni. Rakkaimpani. Kiitos menneistä vuosista ja ennen kaikkea niistä tulevista.

Projekti nimeltä Pulla

Sitä on ilmassa nyt. Kevättä meinaan. En ole millään malttanut istua koneen ääreen kirjoittamaan, koska keli kutsuu ulos ja terveydentila sen jo sallii, jee! 

Koulu alkoi taas virallisesti tällä viikolla, peräti kolme kurssia on miulla vikassa jaksossa :D Ihan hyvä asia siis, jääpähän enemmän aikaa hevosille ja muulle elämälle. Toki tasapainovakioiden laskeminen on mielenkiintoista mutta pakko myöntää, että mieluummin seison ulkona talvikarvakuorrutteen peitossa kuin istun tunkkaisessa luokkahuoneessa.

Rölli on ollut tällä viikolla vähän känkkäränkkä. Se on ihan selkeesti alkanut kyllästyä ainaiseen kentällä jauhamiseen. Siispä olen viime aikoina ratsastanut enemmän tiellä - pelloille tai metsäpoluille ei kehtaa ihan vielä mennä ennen kuin maa on kokonaan kuivunut. En halua löytää itseäni tai hevosta naamat mudassa maanpinnan tasolta. Pitäisi myös ajaa sillä taas - viimeksi helmikuussa on poika valjastettu kärryjen eteen ja tuntuu, että olisi jo aikakin. Jos nyt edes saisin aikaiseksi vaikka ohjasajaa. Tulisi vähän vaihtelua kun niin helposti jää junnaamaan niihin samoihin kaavoihin. (laiskuuttako?)

Tsihih, oli pakko ottaa kuva kun molemmat pollet näytti niin hassuilta syödessään täysrehuja.

Ja tosiaan, otsikkoon viitaten - olen ottanut nyt työni alle pienen projektin. Pullasta kuosiin. Baldwin-niminen on tämä eräs kahdeksanvuotias ruunapoika jolle on päässyt talven aikana kasvamaan hienoinen heinämaha. Niin, maha on herralla kuin pullataikinan kasvattama ja nyt jos koskaan on tullut aika sulattaa tuo ylimääräinen vararengas mahan ympäriltä ja get back in shape.

  Heti alusta alkaen on ollut selvää, että tämä kyseinen poika on todellinen herrasmies. Itsepäinen se on kuin mikä, mutta tavattoman selväpäinen ja kuuliainen. Voisin alkaa pientä päiväkirjaa pitämään pojan edistyksestä - odotan nimittäin innolla mitä tästä tulee! Ratsastusta ja ajotreeniä pojallahan on jo muutama vuosi takana, joten tarkoitus on enemmänkin monipuolistaa sen osaamista. Josko meillä olisi sitten kesän jälkeen jo sutjakka harrastehevonen alla?

Palleroprojektin tähti. Pientä pyöreyttä havaittavissa.

Inkku. Ei vitsi että yksi pieni hevonen voi tehdä ihmisen onnelliseksi. Eläinlääkäri tuli ja meni, Inkulla alkaa voima jo potkia karsinalevon jälkeen ja terveys on taas kohdallaan. Onneksi. 

Yleensä niin kiltti ja rauhallinen tyttö yritti pukitella jo taluttaessani sitä pihalla. Käsittämätöntä riemua paloi pienen ystävän silmissä. Onnellinen hevonen - onnellinen omistaja! Kerron seuraavissa postauksissa vähän lisää hevoseni kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta.

Maailman huonolaatuisin ja tärähtänein kuva, mutta parasta mihin kykenin tuona hetkenä.

Kyllä kevät tekee ihmisen onnelliseksi. Oikeasti. Ollaanhan siellä ruudun takana samaa mieltä?

Näin sitä sairastutaan jokainen vuorollaan

Meidän kenttä ei ole vieläkään sulanut kokonaan. Tottakai sijainti metsän vieressä vaikuttaa, mutta se on vähän harmi, että ei pääse ottamaan kentän koko kapasiteettia käyttöön. Etenkin kun meillä maneesittomilla se outdoor season on every season.

Sinänsä kentän huonokuntoisuus ei ole haitannut koska olen itsekin ollut varsin huonokuntoinen - keuhkoputkentulehdus jyllää ja sehän ei ihan varmaan mene ohi ilman lepoa. En vaan malttaisi millään. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihana kevätaurinko taivaalla ja minä sisällä pimennysverhojen takana. No, kun ei usko niin ei usko. Tänään uskaltauduin jopa kävelylenkille auringonpaisteen houkuttelemana, se oli ihan jees vaikka en millään olisi malttanut vain kävellä. Voi miksi ihmisen on niin hankala myöntää oma kyvyttömyytensä?

Tosiaan sen ihmeempiä treenejä en ole päässyt Röllin kanssa tekemään. Raah. Parhaani kuitenkin teen, oli ne olosuhteet mitkä tahansa. Torstaina iskin hetken mielijohteesta ystävälleni viestiä ja hän tuli ottamaan kuvia minusta ja Röllistä. Hienoja kuvia tulikin vaikka polle näyttää about siltä että se on pyörinyt mutavellissä ja hiekassa koko viikon. Nyt on taas vähän kuvamateriaalia postauksiin, inhottaa kun välillä olisi postausinspistä mutta ei lainkaan kuvia. Nyt on taas niitä hetkeksi. Kuvista siis iso kiitos Tiialle!

Koska oma ratsastukseni on ollut nämä viikot varsin puutteellista, olen käynyt pitämässä kaverilleni "valmennusta" (= yrittänyt esittää jokseenkin muka-ammattitaitoista opettajaa ja karjunut naama punaisena ulkoavuista). Vitsi se on kivaa! Rakastan "tuntien pitämistä" ja ohjausta. Parasta oli kun nuorempana autoin talutustuntilaisia lähitallilla. Ehkä miusta joskus tulee vielä ammattivalmentaja, we shall see...

Rölli oli tarkoitus klipata nyt kun ei ole enää ollut yöpakkasia mutta voi video kun se oli likainen. Tietenkään en saanut aikaiseksi pestä sitä heti, että se olisi ehtinyt kuivaa klippausta varten. No, onhan tässä vielä aikaa kun ei me mihinkään näytille olla vähään aikaan menossa. Ei se haittaa vaikka heppa näyttääkin vähän turalta :D

Ja Inkku. Se on vieläkin kipeä. Sitä on nyt hoidettu akupunktion ja laserin voimin, oon myös hieronut sen lautasille arnika+msm -geeliä. Auttanut se on, ehkä. Eläinlääkäri on tulossa katsomaan sitä ensi viikolla ja tavallaan olen helpottunut, tavallaan paniikissa. Eihän sitä ikinä tiedä mikä tuomio sieltä tulee vai tuleeko mitään. Ehkä enemmän kuin mitään muuta, pelkään sitä, että edes eläinlääkäri ei tiedä mikä Inkkua vaivaa. Seisoskellaan sitten kaikki vaan sormi suussa ja ihmetellään, että mikä on vikana. Kaikkein mystisintä tässä on, että se ei vaikuta yhtään kipeältä. Sen ruokahalu on vähintään yhtä suuri kuin aina ennenkin ja aina kun tallissa joku pyörii, se hörisee ja tulee rapsutettavaksi tai yrittää haukata palan viereisen karsinan kaverista. En tiedä, en käsitä, en ymmärrä.

Seuraavaan postaukseen voisin tehdä vaikka pienen koonnin näistä Tiian ottamista kuvista. Jostain syystä Rölli oli ihan kunnon linssilude ja mie sen sijaan näytän jokaisessa kuvassa hirviöltä. Toisia ei vain ole luotu kameran eteen, pitäisi se jo ilmeisesti uskoa. :D

Miten lihasrevähdys parannetaan?

Viime päivät meidän tallin piha on ollut yhtä luistinrataa. Päivällä ne kohdat joihin aurinko mukavasti sattuu paistamaan, ovat ihan sulia mutta iltaisin ja varjoon jäävät kohdat ovat pelkkää peilijäätä. Kengättömien hevosten kanssa siitä ulosmeno on yhtä painajaista: en edes uskalla katsoa, milloin jalka lipeää ja joku lihas revähtää tai jotain vielä pahempaa. Kaikki hevosen jalkoihin liittyvät vammat ovat minulle painajainen. Ei hevonen voi liikkua (saati elää) kolmella jalalla, joten mikä tahansa jalkaan sattuva juttu pelottaa, liittyi se sitten kavioihin, jänteisiin, niveliin tai sitten niihin lihaksiin.

Alkupuheiden jälkeen varsinaiseen aiheeseeni eli Inkkuun: googlattuani ja googlattuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kenelläkään hevosella ole ikinä koskaan ollut yhtäkään lihasrevähdystä tai sitten kukaan ei koskaan ole puhunut tai kirjoittanut niistä. Miten menee niiden oikeaoppinen hoito? Toimiiko hevosen lihasrevähdys samalla tavalla kuin ihmisellä? Onko lepo tärkeää vai kannattaako liikuttaa side- tai arpikudoksen pelossa? Kylmää vai kuumaa? Onko ruokinnasta apua? Paljon kysymyksiä pyörii päässäni tällä hetkellä, mutta vastauksia on vain ympäripyöreitä. 

Ratsastus ei tällä hetkellä ole ensimmäisenä mielessä Inkun kanssa toimiessa. Tavallaan se ei haittaa, koska nautin hevosten kanssa touhuamisesta muutenkin. On hyvää aikaa opettaa sille temppuja ja ajattelinkin, että opetan Inkulle askellajeihin ääniavut juoksutuksessa. Se auttaa ratsastuksessa ja ajamisessa paljon. Inkku on niin iso ja kömpelö, että sen on tärkeää hallita kaikki raajansa hyvin, kun se tekee jotain haastavampaa kuin vain jolkottelee tarhassa - siksikin lihaskunnon rakentaminen on niin tärkeää. 

Vakaasti uskon ja luotan siihen, että pääsen kesällä vielä Inkun selkään. Oli se sitten vaikka viisi minuuttia tai pelkkää istuskelua, niin uskon että siellä vielä olen. 

  Toisaalta luottamus hevoseen rakennetaan muualla kuin siellä selässä, joten tämäkin aika on meille tarpeen. Voin tehdä teille jossain vaiheessa postauksen erilaisista maastakäsin jutuista, mitä me ollaan Inkun kanssa tehty. On hauska huomata, miten hevostaan oppii tuntemaan päivä päivältä enemmän ja se oppii tuntemaan sinut ja luottamaan sinuun. Ja se on hienompi tunne kuin yksikään kilpailusijoitus.

Inkku on tässä niin hieno, mutta mie en tunnetusti oo mikään paras poseraaja... Kiitos ja anteeksi. 

Näiden talvisten kuvien myötä siirryn haaveilemaan kesästä, lämpimästä ja aurinkoisesta sellaisesta ja toivon, että ne ongelmatkin ratkeavat ennemmin tai myöhemmin ja tulee aika, jolloin saa vain olla ja nauttia. Viettäkäähän kiva viikonloppu, palaillaan asiaan ensi viikolla! Meikä jää kotiin nukkumaan kuumetta pois, joten ratsastamaankaan en ainakaan tänään pääse :(

P.S. Onko teillä mitään vinkkejä miten Inkun saisi syömään erästä lisäravinnetta josta se ei jostain syystä tykkää yhtään? (Cavalorin Muscle Force)