Ollakseni rehellinen

Pitkä hiljaisuus on varmasti teille tuntunut ikuisuudelta (ja osittain kyllä niin minullekin), mutta siihen on ollut syynsä. En olisi ikinä uskonut, että koulu voi stressata niin paljon kuin viime aikoina. En jaksanut edes avata läppäriä, saati, että olisin kirjoittanut postauksia, niin paljon kuin kirjoittamisesta nautinkin. Istuin kemian kertauskirja edessäni ja mietin, miten hitossa ajattelin voivani ikinä saada siitä eximian. (Ja jep, alustavien perusteella arvosanani edustaa tosiaan enemmän A:ta kuin L:ää)

We are back in business ja better than ever!

  Nyt vihdoin olen saanut koulun alta pois - lopullisesti. (Ainakin vähintään ensi syksyyn asti...) Kaiken kattavien stressisairastumisten jälkeen olen oikeasti vasta nyt pystynyt keskittymään kaikkeen paljon täydemmällä teholla. Väitän että lukio osaa olla rankkaa ja väitän myös olevani ihminen, joka stressaa paljon ja yrittää kompensoida alisuorittamistaan itsensä piiskaamisella, jolloin kaikki kaatuukin yllättäen päälle. Sama pätee myös ratsastukseen, niin surullinen kuin siitä asiasta olenkin. En ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään erityisen suorittajaluonteena, mutta näköjään olenkin - ainakin jonkinasteinen. Meditaatio ja hathajooga, olen tulossa luoksenne. Kohti parempaa stressinhallintaa.

  Hassua muuten, että nyt kun kirjoituksista on kulunut aikaa, alkaa jossittelu. Kuinka olisin voinut lukea paremmin, enemmän ja panostaa taas siihen ja siihen enemmän. Ah, kuinka turhaa ajatustyötä. Jos siellä nyt on samassa jamassa olevia lukijoita, niin älkää huoliko - selviätte kyllä, vaikka se vaatisikin flunssakierteen ja tuhat angiinaa keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksella ryyditettynä. Noh, vitsi vitsi, mutta tosiaan - ottakaa iisisti. Lukio on oikeasti hauskaa aikaa ja kyllä me aikaamme mieluummin hevosen selässä viettävätkin saamme sieltä lopulta lakit kouraan.

Toivottavasti ei mennyt liikaa avautumiseksi, mutta itse pidän siitä, kun ihmiset tuo itseään blogeissaan "lähemmäs" lukijoitaan ja paljastaa palasia sielustaan. (voiko noin edes sanoa?)

Nähdään taas pian! Tällä kertaa aion avata koneeni iloisemmalla mielellä!

Kesäloma? Kyllä.

Vaikkakin tämä kyseinen jokaisen ihmisen suomalaisen onnen ja ilon ajanjakso alkoikin ainakin täälläpäin näin surkeassa säässä, niin toivottavasti kaikilla on alkanut kesä hyvissä fiiliksissä! Paljon onnea myös kaikille valmistuneille!

  Aiemmin talvella varatessani valmennusta kesäkuun alkuun, en tajunnut sen osuvan juuri valmistumisviikonlopulle. Noh, first things first - en tietenkään halunnut missata hyvää tilaisuutta ratsastaa jonkun ohjauksessa mutta en kuitenkaan halunnut missata ystävieni lakkiaisia ja valmistujaisjuhlia, joten mahdutin viikonlopun ihan tupaten täyteen kaikkea. Kiire olisi sana joka kuvaisi viime viikonloppua hyvin.

Sunnuntaina oli niin kylmä, että sai ratsastaa hupparissa eikä tullut edes hiki. Perjantaina ja lauantaina sai sitten kilistellä skumpalla oikein olan takaa.

Mutta ei tietenkään saisi valittaa - on loma ja on kesä. En vain ole vieläkään oikein lomafiiliksissä, itseasiassa eilen kirjoitin vahingossa kaverilleni että joo, olen menossa maanantaina kouluun - eikun mitä?

Summer bucketlistiä, (miten toi muuten suomennetaan?) sekä hevosellista että ei-hevosellista olen koittanut tänään vähän mietiskellä, mutta en ole oikein päässyt puusta pitkälle sen kanssa. Eiköhän sekin tästä vielä järjesty. Ainakin haluaisin päästä uittamaan hevosia ja laukata pellolla päättömästi ja ratsastaa ilman varusteita ja... Niin paljon kaikkea, niin vähän aikaa.

Meidän pieni poika, joka syntyi toukokuun viimeisenä päivänä. Utelias ja itsenäinen kuin mikäkin iso heppa.

Oikeastaan tämä kyseinen keli on mitä parhain hevoshommia ajatellen - hepat rakastavat kun ei ole liian kuuma eikä liikaa hytyköitä. Jos meidän kesäihottumapolleilta kysyisi niin ne varmasti seisoisi koko kesän mieluummin jossain Siperiassa. Loistava keli ratsastaa myös - ei liian kuuma, eikä liikaa hytyköitä. Meillä meni Röllin kanssa viikonlopun valmennuksetkin ihan loistavasti kun poika ei liikaa häiriintynyt mistään turhista kärpäsistä tai laiskistunut kuumuudesta. Salaa silti toivon niitä hellekelejä, edes hetkeksi, niin voisi hyvällä omalla tunnolla vain löhötä päivän.

Nyt siis nauttikaa kaikki kesästä, olitte sitten töissä tai lomailemassa ja palataan asian äärelle hyvin piakkoin!

Ratsastuksen ilo

Tiistaina hevosen selässä huomasin itsessäni jotakin outoa, kummallista onnentunnetta. Riemua, oikeastaan. Älkää käsittäkö väärin, tottakai nautin ja olen aina nauttinut ratsastuksesta mitä suurimmissa määrin, mutta jostain syystä minut valtasi suoranainen vapaus.

Kopsuttelin menemään hiekkatietä pitkin rentoa ravia ja huomasin, että tämähän on kivaa. Tai ehkä kiva on väärä sana sille tunteelle, mitä koin. Rölli oli rento ja kuulolla, meillä oli kai eräänlainen sanaton kontakti. Ja sitten minä, nössöratsastajista nössöin, uskaltauduin jopa ravaamaan isolla pellolla. Mitään käsittämätöntä pukkilaukkashowta ei tapahtunut (niinkuin olisi muka koskaan muulloinkaan tapahtunut), me vain menimme ja kaikki oli kivaa ja molemmilla oli hyvä mieli – niin hevosella kuin ratsastajallakin. Itseasiassa niin hyvä mieli, että Röllin vasen etukenkä irtosi vauhdin hurmasta.

Olen tiedostanut jo pitkään suorittavani ratsastusta. Joka kerralle on tavoite ja kun tavoitteeseen, tai johonkin sinne päin, on päästy, voin huoahtaa helpotuksesta ja hypätä alas selästä muka hyvillä mielin. Minne olen unohtanut sen tärkeimmän pointin, sen minkä takia aikoinaan aloitin ratsastuksen? Sen, että tykkään siitä. Rakastan sitä. Rakastan niitä eläimiä, joiden kanssa olen tekemisissä. Valmennusten välillä on ollut hyvä vain hieman haahuilla, yrittää muistella oppeja ja ratsastaa koska on ollut pakko. Ei kenenkään pitäisi olla pakko tehdä mitään, etenkään ratsastaa. Sen pitäisi olla jotain sellaista mitä tekee, koska siitä nauttii. Minne ja milloin oikein jätin tämän tärkeimmistä tärkeimmän ohjenuoran?

Viime viikonlopun valmennuksessa tapahtui jotain käsittämätöntä. Okei, monta käsittämätöntä juttua tapahtui, mutta kerron niistä erikseen omassa postauksessaan. Tässä kuitenkin yksi niistä, joka vaikutti kaikkeen: uskalsin. Kyllä, uskalsin ratsastaa. Rölli on sen puolen hevosia, jotka mielellään juoksevat ratsastajan apuja “karkuun”, joten kaiken teorian mukaan sen pitäisi olla niitä hevosia, joita ratsastetaan vain entistä enemmän ja tarkemmin.

Valmentajani on siinä määrin ihana, että hän todellakin pistää minut (hevosta unohtamatta) töihin. Keskityn jokaisessa valmennuksessa vain ja ainoastaan käsillä olevaan hetkeen ja tehtävään. Opin aina jotain uutta. Nyt opin sen, että Rölli ei todellakaan pelkää pitkää raippaa, ei tuulta, ei ohiajavia autoja, eikä myöskään lähde kaahaamaan hillitöntä vauhtia eteenpäin jos siltä pyytää jotain. Se jopa, niin hullulta kuin se kuulostaakin, nauttii siitä, että se saa tehdä töitä. Ja minä kun olin luullut aivan täysin päinvastaista.

Käsittämätöntä. Ihan täysin uskomattoman käsittämätöntä. Sunnuntailta mukaani tarttui muutakin kuin vain uusia oppeja hevosista ja ratsastuksesta. Sain uutta päättäväisyyttä, rohkeutta ja pelottomuutta ja nyt minusta tuntuu, että uskallan jälleen ratsastaa. Tämä valmennuskerta oli ehkä hienoin ja opettavaisin kokemukseni hetkeen. Taidan olla vieläkin jonkunlaisessa flow-tilassa leijumassa.

Millaisia ahaa-elämyksiä te olette kokeneet hevosen selässä? Taikka rattailla tai vaikka ihan maasta käsin? :)

P.S. Älkää huoliko, olen yhä täällä ja bloggaan innoissani. Pieni kirjoittajan blokki ja koeviikko vain ovat vieneet aikaa viime viikolla :(

Tuleeko minusta sittenkin isohevosihminen?

Talliin astellessani haistoin omituisen hajun. Siellähän haisee hevonen! Eikä mikä tahansa hevonen vaan luoja soikoon - iso hevonen. Olenko vain nenältäni outo vai onko joku muukin huomannut, että islanninhevonen haisee ihan erilaiselle kuin suomenhevonen? (tai mikä tahansa rotu for that matter) Kyllä vain. Selkeä suomenhevosen haju leijaili tallissa.

  Säikähdin itsekin intoani - ei kai minusta nyt vaan ole tulossa, klunks, isohevosihmistä? Sellaista, joka menee hevosvarustekauppaan ja pyytää riimusta kokoa x-full kun full on vähän nafti turvan kohdalta. Sellaista, jonka hevosen loimella voisi huputtaa auton. Sellaista, joka tarvitsee varusteille vähintään hehtaarin kokoisen kuivatushuoneen. Sellaista, joka tarvitsee jakkaran hevosensa selän harjaamiseen.

  Eikä. Kyllä.

No mitä jos minusta tulee isohevosihminen? Mitä se tarkoittaa? Tuleeko minusta vähemmän poni-ihminen? Tai enemmän iso? Vähemmän pieni? Millaisia isohevosihmiset ovat? Ovatko isohevosihmiset yhtään erilaisia verrattuna poni-ihmiseen? Olenko minä kumpaakaan vai olenko kuitenkin poni-ihminen? Miksi esitän näin paljon kysymyksiä?

"Iik, iso hevonen!"

Ikään kuin sillä olisi mitään väliä kumpaan lahkoon kokee kuuluvansa. Ei sillä ole. Olen vain itse luullut aina olevani poni-ihmisiä. Olen jäänyt sopivan käppänäksi 165 senttiseksi, joten olen aina pystynyt ratsastamaan myös niillä ponikokoisilla sen lisäksi, että minut on joskus harvoin istutettu myös niiden yli sataviisviis säkäisten selkään. Joo tekosyitä, en ole yhtään liian lyhyt menemään isollakaan hevosella. Jostain oudosta ja käsittämättömästä syystä olen kuitenkin aina tuntenut oloni kotoisammaksi siellä matalammalla. En tiedä, ehkä asia on vain korvieni välissä. Tai ehkä järjetön korkeanpaikan pelkoni vaikuttaa tähänkin asiaan. Olisiko se mahdollista?

"Joo, kyllä minulla on tosi hyvä olla täällä matalalla. Ei yhtään isompaa heppaa, kiitos."

Kerran ratsastuskouluvuosinani kävi hassu tapaus. Maastotunti oli aihe ja hevosena sellainen varsin pikkuinen 180 säkäinen. Hienoisessa paniikissa kipusin selkään ja unohdin kiireessä lyhentää oikean puolen jalustimen, jonka seurauksena toinen jalkani rötkötti noin puoli metriä alempana kuin toinen. Onnistuin myös ehkä jostain kummallisesta kontrollinpuutteesta johtuen jopa ravaamaan johtohevosen ohi ja kompastumaan juurakkoon. Alkutunnin "kauheuksien" jälkeen laukkasimme lopuksi leveällä hiekkatiellä ja kas kummaa - tunne oli mahtava! Maahan oli matkaa ainakin se sata metriä, mutta vapauden tunne oli huima ja hevosen pitkät askeleet keinuttivat eteenpäin. Oli se sittenkin hauskaa.

"This feels safe."

Niin. Olen siis noin 75 % ratsastusurastani ratsastanut niillä alle 155 senttimetrin hevosilla tai poneilla. Monet kaverini kehuivat aina miten ihanaa on ratsastaa oikein kunnon hevosella: istua korkealla, askeleet ovat tasaiset ja luonnekin siihen päälle mukavan tasainen. Ehei, en uskonut vaan katseeni harhaili yhä ponikokoisten suuntaan. Siispä minun osakseni jäivät ne pienet, kurittomat ja alkeisratsastajilta metkunsa oppineet ponit. En valita. En muista ratsastuskertaa, jota olisin katunut tai  valittanut - en varmasti olisi tällainen ratsastaja kuin olen nykyään jos en olisi koskaan ratsastanut niitä pieniä, kurittomia poneja. Toisaalta, olisinko vielä erilaisempi ratsastaja, jos olisinkin halunnut ratsastaa enemmän hevosia?

Niin hyvää ratsastusta kuolaimen alla.

Nyt minua kuitenkin kutkuttaa hassu tunne. Tallissamme on tällä hetkellä kaksi suomenhevosta. Kohta toivottavasti kolmas. Tästä taitaa alkaa uusi aikakausi elämässäni. Alan vihdoin luoda suhdetta niihin kauan kammoksumiini otuksiin, jotka ovat mielikuvissani olleet liian tasapainoisia, liian tylsiä ja liian isoja minun makuuni. Yhtäkkiä huomaan uusia puolia. Yhtäkkiä huomaankin haluavani taas sinne kolmen metrin korkeuteen keikkumaan. Hullua. Tästä kuullaan vielä.

Kesä, oi kesä, olen ikävöinyt sinua jo syyskuusta

Mielikuvissani kesä on aina lämmin, yöt valoisia, sateet ovat korkeintaan raikkaita minuutin mittaisia kuuroja ja aurinko paistaa. Todellisuudessa aamulla ruoho kastelee jalat, päivällä on liian kuuma ratsastaa, polttiaiset ja kärpäset pörräävät ja ihottumaloimet on revitty rikki alle viikossa.

  Noh, ehkei ihan niinkään. Melkein ainakin. Kaikki kesäihottumahepan kanssa toimivat ainakin tietää sen miten loimet menee rikki. Ainakin toivottavasti vai onko meidän hepat muka ainoita? :D Syksyllä ja keväällä ei koskaan tiedä kumpaa ikävöi enemmän - pikkupakkasia ja puuterilunta vai lämpimiä juhannuspäiviä. Molemmissa on puolensa. Ihan oikeasti on - tiedän että siellä on niitä jotka ovat henkeen ja vereen kesäihmisiä, mutta on se talvikin ihan yhtä kiva!

Kummasti herää tässä vaiheessa muuten halu suunnitella kesää. Olisi mahtavaa viedä hepat vähäksi aikaa mökille laitumelle ja ratsastella siellä rauhallisia metsäteitä - tulisi vähän vaihtelua ainaiseen puurtamiseen. Ehkä se onnistuisi, saa nähdä. Olisi muuten ihan mahtavaa päästä uittamaan hevosta! En ole tainnut koskaan uittaa hevosta muuta kuin vähän käynyt rantavedessä pärskimässä. Sekin varmaan pitäisi kokea - ehkä tänä kesänä?

Ja ennen kesää olisi muuten hankinnassa se pitempi putki - vihdoin! Ei sitten muuta kuin kamera käteen ja räpsimään. Kävi muuten pieni kämmi tuon analogisen kameran kanssa (mikä se on? filmikamera?) heheh... Ostin siihen tosiaan filmirullan tammikuussa ja nyt viime viikolla otin viimeiset kuvat ja ihmettelin, että miksi ihmeessä se kelaa filmiä yhä, vaikka filmin pitäisi olla jo loppu. Noh, pikaisen selvittelyn jälkeen selvisi, että eihän se filmi ollut kelautunut koko aikana eikä näin ollen yhtäkään kuvaa ollut kyseiseltä ajanjaksolta tallentunut. Voihan kökkeli. Noh, nyt uusi yritys.

Ehdottomin lempijuttuni kesässä on se valon määrä josta olen ennenkin puhunut. Rakastan valoa kuin hullu puuroa (mikä ihmeen sanonta tuokin on). Tuntuu, että aikaa riittää loputtomiin ja ratsastamaankin voi mennä vaikka yöllä! Okei, no ei ehkä ihan. Kesäillat on niitä täydellisimpiä. Oon nyt ihan uppoutunut tähän kesäfiilistelyyn, rakennan jo mökkisoittolistaani ja suunnittelen, mitä kaikkea teen hevosten kanssa kunhan vain lämpö alkaa meitä helliä. Esim. menen laitumelle ja hyppään hevosen selkään chillaamaan. Heh.
  Kesällä on muuten ihan ääretön määrä erilaisia hevostapahtumia! Tarkoitus olisi mennä tottakai katsomaan islanninhevosten SM:t, suomenratsujen kuninkaalliset ja kaikkia muita mahdollisia joita eteen tulee. Parasta!

P.S. Oon varmasti unohtanut kertoa, mutta jos kaikki menee hyvin, on meidänkin tallilla kesän alussa kaksi pitkäkoipista silkkiturpaa... Hihih. Tosiaan, varsauutisia. Kerron näistä sitten erikseen erillisessä postauksessa - saatte kuulla vähän mahdollisia väriyhdistelmiä ja muita kutkuttavia asioita ;) Nyt jätän teidät haikailemaan kesää ja miettimään vaikka mahdollisia kesäsuunnitelmia! 

Onko teillä kesäsuunnitelmia, hevosiin liittyen tai ilman hevosta?

Näin sitä sairastutaan jokainen vuorollaan

Meidän kenttä ei ole vieläkään sulanut kokonaan. Tottakai sijainti metsän vieressä vaikuttaa, mutta se on vähän harmi, että ei pääse ottamaan kentän koko kapasiteettia käyttöön. Etenkin kun meillä maneesittomilla se outdoor season on every season.

Sinänsä kentän huonokuntoisuus ei ole haitannut koska olen itsekin ollut varsin huonokuntoinen - keuhkoputkentulehdus jyllää ja sehän ei ihan varmaan mene ohi ilman lepoa. En vaan malttaisi millään. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihana kevätaurinko taivaalla ja minä sisällä pimennysverhojen takana. No, kun ei usko niin ei usko. Tänään uskaltauduin jopa kävelylenkille auringonpaisteen houkuttelemana, se oli ihan jees vaikka en millään olisi malttanut vain kävellä. Voi miksi ihmisen on niin hankala myöntää oma kyvyttömyytensä?

Tosiaan sen ihmeempiä treenejä en ole päässyt Röllin kanssa tekemään. Raah. Parhaani kuitenkin teen, oli ne olosuhteet mitkä tahansa. Torstaina iskin hetken mielijohteesta ystävälleni viestiä ja hän tuli ottamaan kuvia minusta ja Röllistä. Hienoja kuvia tulikin vaikka polle näyttää about siltä että se on pyörinyt mutavellissä ja hiekassa koko viikon. Nyt on taas vähän kuvamateriaalia postauksiin, inhottaa kun välillä olisi postausinspistä mutta ei lainkaan kuvia. Nyt on taas niitä hetkeksi. Kuvista siis iso kiitos Tiialle!

Koska oma ratsastukseni on ollut nämä viikot varsin puutteellista, olen käynyt pitämässä kaverilleni "valmennusta" (= yrittänyt esittää jokseenkin muka-ammattitaitoista opettajaa ja karjunut naama punaisena ulkoavuista). Vitsi se on kivaa! Rakastan "tuntien pitämistä" ja ohjausta. Parasta oli kun nuorempana autoin talutustuntilaisia lähitallilla. Ehkä miusta joskus tulee vielä ammattivalmentaja, we shall see...

Rölli oli tarkoitus klipata nyt kun ei ole enää ollut yöpakkasia mutta voi video kun se oli likainen. Tietenkään en saanut aikaiseksi pestä sitä heti, että se olisi ehtinyt kuivaa klippausta varten. No, onhan tässä vielä aikaa kun ei me mihinkään näytille olla vähään aikaan menossa. Ei se haittaa vaikka heppa näyttääkin vähän turalta :D

Ja Inkku. Se on vieläkin kipeä. Sitä on nyt hoidettu akupunktion ja laserin voimin, oon myös hieronut sen lautasille arnika+msm -geeliä. Auttanut se on, ehkä. Eläinlääkäri on tulossa katsomaan sitä ensi viikolla ja tavallaan olen helpottunut, tavallaan paniikissa. Eihän sitä ikinä tiedä mikä tuomio sieltä tulee vai tuleeko mitään. Ehkä enemmän kuin mitään muuta, pelkään sitä, että edes eläinlääkäri ei tiedä mikä Inkkua vaivaa. Seisoskellaan sitten kaikki vaan sormi suussa ja ihmetellään, että mikä on vikana. Kaikkein mystisintä tässä on, että se ei vaikuta yhtään kipeältä. Sen ruokahalu on vähintään yhtä suuri kuin aina ennenkin ja aina kun tallissa joku pyörii, se hörisee ja tulee rapsutettavaksi tai yrittää haukata palan viereisen karsinan kaverista. En tiedä, en käsitä, en ymmärrä.

Seuraavaan postaukseen voisin tehdä vaikka pienen koonnin näistä Tiian ottamista kuvista. Jostain syystä Rölli oli ihan kunnon linssilude ja mie sen sijaan näytän jokaisessa kuvassa hirviöltä. Toisia ei vain ole luotu kameran eteen, pitäisi se jo ilmeisesti uskoa. :D

Miten lihasrevähdys parannetaan?

Viime päivät meidän tallin piha on ollut yhtä luistinrataa. Päivällä ne kohdat joihin aurinko mukavasti sattuu paistamaan, ovat ihan sulia mutta iltaisin ja varjoon jäävät kohdat ovat pelkkää peilijäätä. Kengättömien hevosten kanssa siitä ulosmeno on yhtä painajaista: en edes uskalla katsoa, milloin jalka lipeää ja joku lihas revähtää tai jotain vielä pahempaa. Kaikki hevosen jalkoihin liittyvät vammat ovat minulle painajainen. Ei hevonen voi liikkua (saati elää) kolmella jalalla, joten mikä tahansa jalkaan sattuva juttu pelottaa, liittyi se sitten kavioihin, jänteisiin, niveliin tai sitten niihin lihaksiin.

Alkupuheiden jälkeen varsinaiseen aiheeseeni eli Inkkuun: googlattuani ja googlattuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kenelläkään hevosella ole ikinä koskaan ollut yhtäkään lihasrevähdystä tai sitten kukaan ei koskaan ole puhunut tai kirjoittanut niistä. Miten menee niiden oikeaoppinen hoito? Toimiiko hevosen lihasrevähdys samalla tavalla kuin ihmisellä? Onko lepo tärkeää vai kannattaako liikuttaa side- tai arpikudoksen pelossa? Kylmää vai kuumaa? Onko ruokinnasta apua? Paljon kysymyksiä pyörii päässäni tällä hetkellä, mutta vastauksia on vain ympäripyöreitä. 

Ratsastus ei tällä hetkellä ole ensimmäisenä mielessä Inkun kanssa toimiessa. Tavallaan se ei haittaa, koska nautin hevosten kanssa touhuamisesta muutenkin. On hyvää aikaa opettaa sille temppuja ja ajattelinkin, että opetan Inkulle askellajeihin ääniavut juoksutuksessa. Se auttaa ratsastuksessa ja ajamisessa paljon. Inkku on niin iso ja kömpelö, että sen on tärkeää hallita kaikki raajansa hyvin, kun se tekee jotain haastavampaa kuin vain jolkottelee tarhassa - siksikin lihaskunnon rakentaminen on niin tärkeää. 

Vakaasti uskon ja luotan siihen, että pääsen kesällä vielä Inkun selkään. Oli se sitten vaikka viisi minuuttia tai pelkkää istuskelua, niin uskon että siellä vielä olen. 

  Toisaalta luottamus hevoseen rakennetaan muualla kuin siellä selässä, joten tämäkin aika on meille tarpeen. Voin tehdä teille jossain vaiheessa postauksen erilaisista maastakäsin jutuista, mitä me ollaan Inkun kanssa tehty. On hauska huomata, miten hevostaan oppii tuntemaan päivä päivältä enemmän ja se oppii tuntemaan sinut ja luottamaan sinuun. Ja se on hienompi tunne kuin yksikään kilpailusijoitus.

Inkku on tässä niin hieno, mutta mie en tunnetusti oo mikään paras poseraaja... Kiitos ja anteeksi. 

Näiden talvisten kuvien myötä siirryn haaveilemaan kesästä, lämpimästä ja aurinkoisesta sellaisesta ja toivon, että ne ongelmatkin ratkeavat ennemmin tai myöhemmin ja tulee aika, jolloin saa vain olla ja nauttia. Viettäkäähän kiva viikonloppu, palaillaan asiaan ensi viikolla! Meikä jää kotiin nukkumaan kuumetta pois, joten ratsastamaankaan en ainakaan tänään pääse :(

P.S. Onko teillä mitään vinkkejä miten Inkun saisi syömään erästä lisäravinnetta josta se ei jostain syystä tykkää yhtään? (Cavalorin Muscle Force)