keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Tee, hyvä ihminen, niitä siirtymiä

Ja olen tehnyt niitä siirtymiä. Ja välineurheilija kun olen, niin ostin uudet kumiset putsit, sillä kun pojalle on tullut enemmän lihasmassaa ja ryhti parantunut, niin siinä samalla on myös vauhti kasvanut. Tuloksena ravissa takajalat takoo etujalkoihin ja etukengät on irronneet kaksi kertaa. Hups :D

Mutta tosiaan. Eilen pahimmassa polttiais- ja paarmasateessa lähdin tekemään pientä treeniä tielle, koska kenttä on niin pieni. Ja kuka muka ei haluaisi mennä täysiä pitkällä suoralla? Rölli on jotenkin kauhean rentoutunut ja lähtee nykyään ihan mielellään tekemään töitä. Talven pakkasilla kenttää kiertäessä sai ihan itsekin esittää kysymyksen "miksi hitossa olen täällä" muutamaan kertaan. Kontakti poikaan on siis löytynyt uudelleen ja askel on pidentynyt. Olen aikas iloinen.


Kontakti löytyi siis. Ja kontakti on meillä ollut hakusessa jo hyvän tovin. En tiedostanut sitä ongelmaa pitkään, pitkään aikaan. Mietiskelin vain aina itsekseni, että Rölli vaan juoksee apuja karkuun, ei siinä mitään kummempaa ole. Toissakertainen valmennus ja ihana valmentajani kuitenkin osoitti sen, että hae se kontakti. En saa mitään aikaan sillä, että koitan juosta yhtä matkaa hevoseni kanssa, odottaen, että josko se kohta myötäisi niskasta ja hakisi asentoa jonnekkin muualle kuin sinne kuolaimen alle. Pitää hidastaa ja sanoa vielä lisäksi sille pollelle, että nyt hidastetaan, nyt pysähdytään ja nyt kuunnellaan.

On ollut ilo huomata, miten hienovaraisilla säädöillä hevonen oikeasti toimii. Siinä missä ennen pidin Rölliä säikkynä, enkä siksi halunnut mennä sillä maastoon, en nykyään enää muuta teekään kuin ratsasta pelloilla ja metsäteillä. Askel kasvaa ihan älyttömästi ja kun nostaa omaa kroppaa ylös, parantaa samalla hevosen ryhtiä. Ehkä pojaltakin vielä löytyy sellainen mukavan nätti, ilmava, rullaava töltti. (Okei, se on sillä jo, kunhan minä vain osaisin sen ratsastaa esiin.)



Ja se askeleen pidennys. Se tekee ihmeitä. Muitakin ihmeitä kuin niitä kenkien irtoamisia. Sen huomaa etenkin tuollaisilla ihanilla, pitkillä ja suorilla tien pätkillä, kun antaa reilusti ohjaa ja "päästää irti". Lihas- ja aerobinen kunto kasvaa suorastaan kohisten. Voisinkin muuten ottaa tässä jossain välissä parit ennen ja jälkeen -kuvat Röllistä, sillä itse ainakin huomaan jo tulosta. Lihakset erottuu ja ryhtikin on kasvanut. (Tai sitten se on toiveajatteluja...) 

Niitä siirtymiä siis pitänee tehdä. Käynti - ravi - käynti - ravi - käynti. Ja sama myös töltissä. Niin yksinkertainen harjoitus, mutta silti niin äärettömän tehokas. Sitä vähän yllättyy, kun omalta hepalta löytyykin jarrut ja menovaihde ihan erillisinä ja selkeinä. On hassua myös ajatella, etteikö hyvin pienilläkin muutoksilla tai treeneillä saisi jotain suurta aikaan - päinvastoin - usein ne isoimmat muutokset tapahtuu, kun huomaa tehdä muutoksen johonkin pieneen, mitättömään asiaan. Olen itse todella tyytyväinen tähän kehitykseen, mihin me ollaan jo Röllin kanssa tultu ja tästä on suunta aina vain ylöspäin.

Me kaadutaan... Ei sentään.

Miten teillä suhtaudutaan siirtymiin? Hyvänä treeninä vai välttämättömänä pahana?

2 kommenttia:

Kiitos paljon kommentistasi! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, kunhan ne eivät sisällä turhia asiattomuuksia. Jokaiseen kommenttiin pyrin vastaamaan!