Ratsastuksen ilo

Tiistaina hevosen selässä huomasin itsessäni jotakin outoa, kummallista onnentunnetta. Riemua, oikeastaan. Älkää käsittäkö väärin, tottakai nautin ja olen aina nauttinut ratsastuksesta mitä suurimmissa määrin, mutta jostain syystä minut valtasi suoranainen vapaus.

Kopsuttelin menemään hiekkatietä pitkin rentoa ravia ja huomasin, että tämähän on kivaa. Tai ehkä kiva on väärä sana sille tunteelle, mitä koin. Rölli oli rento ja kuulolla, meillä oli kai eräänlainen sanaton kontakti. Ja sitten minä, nössöratsastajista nössöin, uskaltauduin jopa ravaamaan isolla pellolla. Mitään käsittämätöntä pukkilaukkashowta ei tapahtunut (niinkuin olisi muka koskaan muulloinkaan tapahtunut), me vain menimme ja kaikki oli kivaa ja molemmilla oli hyvä mieli – niin hevosella kuin ratsastajallakin. Itseasiassa niin hyvä mieli, että Röllin vasen etukenkä irtosi vauhdin hurmasta.

Olen tiedostanut jo pitkään suorittavani ratsastusta. Joka kerralle on tavoite ja kun tavoitteeseen, tai johonkin sinne päin, on päästy, voin huoahtaa helpotuksesta ja hypätä alas selästä muka hyvillä mielin. Minne olen unohtanut sen tärkeimmän pointin, sen minkä takia aikoinaan aloitin ratsastuksen? Sen, että tykkään siitä. Rakastan sitä. Rakastan niitä eläimiä, joiden kanssa olen tekemisissä. Valmennusten välillä on ollut hyvä vain hieman haahuilla, yrittää muistella oppeja ja ratsastaa koska on ollut pakko. Ei kenenkään pitäisi olla pakko tehdä mitään, etenkään ratsastaa. Sen pitäisi olla jotain sellaista mitä tekee, koska siitä nauttii. Minne ja milloin oikein jätin tämän tärkeimmistä tärkeimmän ohjenuoran?

Viime viikonlopun valmennuksessa tapahtui jotain käsittämätöntä. Okei, monta käsittämätöntä juttua tapahtui, mutta kerron niistä erikseen omassa postauksessaan. Tässä kuitenkin yksi niistä, joka vaikutti kaikkeen: uskalsin. Kyllä, uskalsin ratsastaa. Rölli on sen puolen hevosia, jotka mielellään juoksevat ratsastajan apuja “karkuun”, joten kaiken teorian mukaan sen pitäisi olla niitä hevosia, joita ratsastetaan vain entistä enemmän ja tarkemmin.

Valmentajani on siinä määrin ihana, että hän todellakin pistää minut (hevosta unohtamatta) töihin. Keskityn jokaisessa valmennuksessa vain ja ainoastaan käsillä olevaan hetkeen ja tehtävään. Opin aina jotain uutta. Nyt opin sen, että Rölli ei todellakaan pelkää pitkää raippaa, ei tuulta, ei ohiajavia autoja, eikä myöskään lähde kaahaamaan hillitöntä vauhtia eteenpäin jos siltä pyytää jotain. Se jopa, niin hullulta kuin se kuulostaakin, nauttii siitä, että se saa tehdä töitä. Ja minä kun olin luullut aivan täysin päinvastaista.

Käsittämätöntä. Ihan täysin uskomattoman käsittämätöntä. Sunnuntailta mukaani tarttui muutakin kuin vain uusia oppeja hevosista ja ratsastuksesta. Sain uutta päättäväisyyttä, rohkeutta ja pelottomuutta ja nyt minusta tuntuu, että uskallan jälleen ratsastaa. Tämä valmennuskerta oli ehkä hienoin ja opettavaisin kokemukseni hetkeen. Taidan olla vieläkin jonkunlaisessa flow-tilassa leijumassa.

Millaisia ahaa-elämyksiä te olette kokeneet hevosen selässä? Taikka rattailla tai vaikka ihan maasta käsin? :)

P.S. Älkää huoliko, olen yhä täällä ja bloggaan innoissani. Pieni kirjoittajan blokki ja koeviikko vain ovat vieneet aikaa viime viikolla :(

Tauko tekee hyvää

Teki muuten hyvää niin ihmiselle kuin hevosellekin. Rölli oli niin paljon energisempi ja innokkaampi tekemään taas töitä viikon lomailun jälkeen. Oli ihan ilo huomata, että kentälle meno ei aiheuttanutkaan sellaisia en muuten tosiaan mene -reaktioita. Sama vaikutus oli myös tänne ohjien toiseen päähän - muistin taas miten onnekas ja kiitollinen olen näistä eläimistä.

  Kävin kävelemässä alkukäynnit maastossa. Miksi en ole edes ajatellut, että myös alkukäynnit voi käppäillä maastossa, eikä niitä pelkkiä loppukäyntejä. Heppa on iloinen ja sopivan pirtsakka, ratsastaja on iloinen ja sopivan pirtsakka. Viikonloppuna olisi taas valmennuksen vuoro ja vihdoin pääsen Röllillä paikan päälle. Ihan pakko käydä nyt kesällä ajamassa itselle se pikku e -kortti, niin ei tarvitse ruinailla kyytejä ja jäädä muiden menemisistä riippuvaisiksi.  

Laukka paranee laukannostoilla. Tämänkin olen huomannut tällä viikolla. Rölli on muuten oppinut myös ääniavun laukannostolle, mahtavaa. En tiedä onko siitä hirveästi hyötyä muuta kuin juoksutuksessa ja mahdollisesti irtohypytyksessä, mutta onpahan mulla nyt älykäs hevonen. (just kidding :D) Nyt on muuten jo mahdollisuus mennä pellolle – ajattelin tänään rohkaistaa mieleni ja kipittää kohti peltoa. Olisi kunnolla tilaa ja askel saisi varmasti muutaman sentin lisäpituutta ja lennokkuutta kun siellä painelisi menemään.

Ratsastan usein joko ihan aikaisin aamulla tai sitten myöhään illalla. Arkisin se kallistuu lähinnä iltaan, koska aurinko armas paistaa nykyään jo siihen iltayhteentoista asti. No, ihan silloin en enää hyppää selkään tai kolistele talliin häiritsemään hevosia, mutta ei tee tiukkaakaan olla vielä ysiltä tallilla. Unohdun myös aina ratsastuksen jälkeen huoltamaan hevosia ja piipertämään sinne vielä vaikka mitä. Ajattelen, että hevonen on kokonaisuus ja fysiikaltaan about samankaltainen kuin ihminenkin. (Tottakai hepan lihakset on vähän isompia ja muuta sellaista) Ihmisen fysiikka ja hyvinvointi on aina ollut sydäntäni lähellä ja minua kiinnostaa erityisesti se, miten kroppa palautuu mahdollisimman hyvin urheilusuorituksesta. Urheilusuorituskin on elimistölle stressitilanne, uskokaa tai älkää. Sen takia tykkään käyttää pientä käsikäyttöistä laseria aina säännöllisesti pollejen lihaksille treenin jälkeen tai muuten vaan.

Meillä siis kotikäytössä Handy Cure -laser. Yksi parhaimmista eduista kun perhepiiriin kuuluu hevoshieroja - saa käyttöönsä kaikenlaista tilpehööriä. Voin tehdä tästäkin ihan erikseen oman postauksen, mutta kerron nyt tässä ihan lyhyesti, jos joku ei tiedä mikä laserin toimintaperiaate on tai mihin sitä käytetään. Laseria on siis käytetty jo kauan kivunlievitykseen, nivelille, lihaksille ja lihaskalvoille. Auttaa tulehduksiin, parantaa mikroverenkiertoa sekä edistää solujen uusiutumista. Handy Cure on hoitava laser, siitä ei siis tule samanlaista säteilyä, mitä esimerkiksi kosmetologisissa toimenpiteissä käytetään. Sitä ei juurikaan tunne, mutta huomaan, että koska hevosella on paljon herkempi tuntoaisti kuin ihmisellä, tuntee se myös säteilyn selvemmin. Olen käyttänyt kyseistä laitetta myös omaan loukkaantuneeseen polveeni ja olen huomannut, että se selvästi auttaa muunmuassa kipuun. 

Samoin se siis auttaa hevosellekin.  

                                                              

Tämän postauksen sijaan meikäläisen olisi pitänyt kirjoittaa äikän esseetä, mutta ehtiihän tässä... :D Onko teillä mitään kikkakolmosia hevosen hyvinvointiin, liikuvuuteen tai palautumiseen liittyen?

Kesän ensimmäinen pikkuinen on täällä

Ja itseasiassa samalla se on meidän tallin ensimmäinen suomenhevosvarsa ikinä.

"Roosa"

tamma
Emä: Vapun Ilo
Isä: Vokmar
syntynyt: 4.5.2016

Tehtävä: ota hieno ja taiteellinen kuva varsasta vastavaloon

Todellisuus: varsa juoksee onnellisena ympäriinsä ja kuvat epäonnistuvat

Liikaa ihmeteltävää, ehtii vain vähän tutkia ruohoa - sekunti tämän kuvan jälkeen pikkuneiti oli jo taas menossa

Neljäs päivä toukokuuta Roosan päivänä (heh, voi kun me ollaan niin mielikuvituksekkaita nimien keksimisessä) saapui maailmaan tälläinen pieni tytöntyllerö. Isokokoinen, pieni tähti otsassa ja yksi puolisukka vasemmassa takajalassa. Saanhan jäädä ihan vaan hetkeksi tähän ihanaan, vaaleanpunaiseen varsakuplaan olemaan? Ostin muuten hevosmessuilta vaaleanpunaisen varsariimun ja vaikka sanoinkin tasa-arvon nimissä, että sitä voi käyttää ihan yhtä hyvin myös orivarsa niin kyllä se nyt tämän tytön päähän menee.

Näin on varsa 1/2 ulkona. Toinen olisi vielä tulossa, noin kuukauden päästä.

Eikö varsat olekin vaan niin se kesän the juttu?

Tää on nyt se virallinen kesänaloitus

Huhhuh! Lämmintä ja kivaa.

Oon ollut äärimmäisen laiskana vappua edeltäneellä viikolla. Kuten ehkä tästä postausten määrästä saattaa huomata - zero. En ratsastanut kertaakaan. En siis oikeasti kertaakaan. Hepat sai viettää ihan vapaaviikon. Ihan käsittämätöntä. Tällä viikolla oon onneksi petrannut asiaa ja hepat on palanneet takaisin sorvin ääreen. Joskus tekee ihan hyvääkin pitää pientä vapaata. vaikka rakastankin ratsastusta aivan äärettömästi, löytyy pienen tauon jälkeen aina yksi ylimääräinen vaihde omaan tekemiseen. Jaksaa taas antaa sen 110 prosenttiä tälle.

 Vielä hetki sitten näytti tältä. Epätoivoinen Inkku hamuilee pienimpiäkin ruohonkorsia kohti.

Ja nyt vihertää jo ihan kunnolla. Tää tuli ihan sormia napsauttamalla ja Röllillekin syttyi hullunkiilto silmään.

Täällä päin on muuten jo ihan vihreetä, pollet on menny aivan hulluiksi tästä ihanan, rehevän ruohon määrästä. Inkku on aina ollut niin perso ruualle ettei tottakaan, mutta nyt täytyy senkin opetella pientä kärsivällisyyttä laidunruohon suhteen. Kaviokuumeesta toipuva täytyy aina totuttaa "hiljaa hyvä tulee" -menetelmällä, etenkin näin keväisin. (Vai onks tää nyt sit kesä jo kun saa kulkea shortseissa?) Jos en ihan väärässä ole, niin edellisyönä oli jopa pientä pakkasta. Hyvä asia hytyköiden ja kesäihottumaisten kannalta, huono asia ruohon ja laiduntamisen kannalta.

Innostuin piirtämään pitkästä aikaa lyijykynillä. Ihan kivojahan niistä tuli, vaikkakaan ei ihan malliensa näköisiä.

Rölliä olen odottanut hierottavaksi - tuntuu, että se on vähän jäykkä oikealta puolelta. Juoksuttaessa ei halunnut mennä oikeaan kierrokseen oikeastaan millään, joten varmaan pieni (tai iso) lihaskalvojen ja -jumien avaus olisi paikallaan. Laseriahan käytän tosi usein - päivittäin Inkun etukavioille, ruununrajaan sekä lautasille ja SI-niveleen, mutta voisi koittaa Röllillekin aina toisinaan jos joku paikka tuntuu ikävältä tai jumiselta. 

Vaikka ei varsinaisesti liitykään hevosiin, niin meidän hulivilipoika malttoi kerrankin pysähtyä, olihan siitä nyt kuva otettava.

Huomaa muuten ihanasti taas kerran, miten energiatasot oikein nousee kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja luonto vihertää. (Pitäisi varmaan tehdä tästä joku hyvänolonblogi kun en enää muusta puhukaan kuin hyvinvoinnista...:D) Voisi olla kohta aika jo mennä testaamaan metsäpolkuja, ehkä ne olisi jo näillä keleillä kuivaneet niin, että pääsisi hevosten kanssa luonnon helmaan. Peltolaukkaa en ole myöskään vielä uskaltanut kokeilla, kai ne pellotkin nyt olisi jo tässä vaiheessa kuivaneet? 

Nyt on muuten meidän tallista hävinnyt viimeinenkin oripoika. Okei, ei sentään hävinnyt vaan muuttunut ruunaksi. Vikingur, Röllin tarhakaveri on jo ihan selvästi alkanut kasvattaa ruunamahaa. Eikä ruunauksesta ole kuin pari viikkoa. On se jo ihan selkeä ruuna. Vikingur oli äärettömän lempeä luonteeltaan jo orina, vaikka tottahan ruunaus aina tasoittaa niitä keväisiä hormonihyppäyksiä. Hieno ori olisi siitä varmasti tullut, vaikkakaan jalostuskäyttöön se ei askellajiensa puolesta sitten olisikaan ehkä sopinut. Toisaalta parempi näin, aina on yksi huoli vähemmän kun kaikki poikapuoliset on ruunia :D

Talvella poika oli vielä autuaan tietämätön keväällä tapahtuvasta pallien lähdöstä... Kjeh.

Ja nyt meikäläinen suuntaa tästä parvekkeelta talliin - aamupäivällä (illalla) on vielä hyvää aikaa treenata hevosia kun ei ole niin järjettömän kuuma. Ja hei, kesälomaan on ainakin täälläpäin enää vajaa kuukausi! Kohta saa taas nauttia ihan kunnon lomasta. (Ei vaineskaan, meikähän lukee koko kesän ahkerasti kirjoituksiin ja pääsykokeisiin... not) Seuraavassa postauksessa nähdäänkin jo uuden elämän ihmeen parissa ;)