keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Valmennuspostaus #1

Elikkä tosissaan, lauantain kuvasaldo jäi melkomoisen kevyeksi. Ei se mitään. Tärkeät asiat jäivät kuitenkin videolle tai päähän tai muistiinpanoihin. Sain kokea harvinaista herkkua, kun olin ensimmäisen tunnin aivan yksin. Yleensä tapana on ollut, että kaksi ratsukkoa on kentällä samaan aikaan. Yksinään ratsastettaessa tunti on tietenkin paljon intensiivisempi, kun valmentajan huomio keskittyy kokoajan sinuun. "Hengähdystaukoa" ei saa missään vaiheessa. Eikun siis joo, kyllähän me aina kotonakin ratsastetaan ihan koko ajan... (not) Se on oikeasti ihan hyvä asia - tykkään siitä että koko ajan täytyy tehdä jotain, vaikka se rankkaa onkin ja joutuu oikeasti tekemään ihan kunnolla töitä siellä selässä.

Ainut kuva mitä meistä löytyy lauantailta, muut onkin sitten vaan videostillejä. Irvistykseni ei valitettavasti ihan näy.

Olin taas aliarvioinut pakkasen, joten jouduin iskemään toppatakin päälle vielä toppaliivin, eikä silti tullut edes kuuma. Huhhuh.
En siis valitettavasti, kuskin puuttumisesta johtuen voinut mennä omalla hevosella valmennukseen, mutta sain onneksi tallin ihanan Feikirin ratsuksi, jolla olen usein mennyt jos ei omaa ole ollut mukana. Ihana polle.

Puolieroja voikin korjata vastakkaiselta puolelta

Homma alkoi vinon hevosen suoristamisella. Tai en tiedä voiko sitä kutsua suoristamiseksi. Tai hevosta vinoksi. Itsehän me olemme vinoja ja siten vaikutamme hevoseen tehden siitä vinon. Näin pähkinänkuoressa. Minulle tuli aivan uutena juttuna (näin jälkikäteen mietin, että miksi) se, jos hevonen ei asetu tai punkee sisälapa edellä, ei ongelmaa korjatakaan sisäpuolen avuilla. Vau. Mind blown. Aluksi testasin kasilla sen, miten hyvin heppa on avuilla ja kumpaan suuntaan se kääntyy helpommin. Sen jälkeen ympyrälle ensin vasempaan kierrokseen. Hevosen jäykempi puoli - tässä tapauksessa oikea (hmm, jostain syystä myös minun oikea hartia on jatkuvasti edellä...) - otetaan ns. "ulkokyljeksi" ja sitä ratsastetaan aktiivisesti pidemmäksi. Sisäpohje pysyy paikallaan tolppana, liikaa vaikuttamatta ja sisäkädellä näytetään suunta. 

Usein miulla on satulassa sellanen fiilis, että satula on vinossa tai hevonen on vinossa. Itsehän minä siellä vinossa olen! Oikea olkapää ja hartia on se, mikä on aina jäykempi, aina vähän korkeammalla ja hieman liikaa edessä siellä satulassa. Itse sitä ei huomaa, mutta onneksi on valmentaja joka huomauttaa niistä ongelmakohdista, sillä pienikin yksityiskohta voi vaikuttaa hevoseen paljonkin.

Syvimmät pahoitteluni - ei enää koskaan videostillejä.

Koin valmennuksessa myös ahaa-elämyksen, jota täytyy koittaa ehdottomasti Röllinkin kanssa kunhan kentän pohja hieman paranee. Huomaan itse, että usein töltissä jään jäkittämään todella staattiseen asentoon: "ettei se vaan nyt tipu posarille, pysy vielä vähän aikaa siinä töltissä pliis..." Ja silloinhan meikäläisellä polvet ja jalat puristaa hevosta ihan huomaamatta, kädet yrittää epätoivoisena pitää hevosta koottuna. Naurattaa vähän. Joskus se toimii, joskus ei. Onneksi toisella tunnilla sain avata lonkat ja reidet siten, että ne antaa hevosen etuosalle enemmän tilaa liikkua. Loogista, kyllä. Näin hevonenkin pysyy rennompana ja rento hevonenhan liikkuu aina paremmin kuin jännittynyt hevonen.

Loppuuyhteenvetona voisin sanoa, että jäi tosi hyvä fiilis lauantaista. Oli hienoa kuulla positiivista palautetta omasta kehityksestä ja huomata, miten hyvin issikka kääntyy pelkillä painoavuilla - tai katseen siirtämisellä. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, kunhan ne eivät sisällä turhia asiattomuuksia. Jokaiseen kommenttiin pyrin vastaamaan!