maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pöytälaatikon uumenista löytyy toisinaan helmiä

Innostuin tässä yksi päivä kaivelemaan koneiden ja laatikoiden kätköistä vanhoja kuvia. Rakastan paperikuvia ihan siitäkin syystä, että minulla on turvallinen fiilis niiden säilymisestä, toisin kuin kovalevyillä ja läppäreillä olevista kuvista. Paperikuvia on myös kiva hypistellä ja askarrella niiden parissa albumeita. Löysin pari kuukautta sitten vanhan filmijärkkärin ja siihen jopa kaksi putkea. Ostin sopivaa filmiä ja oon aina silloin tällöin räpsinyt kuvia silläkin – kivaa vaihtelua valokuvaukseen. Nyt kuitenkin saatte kuvapostauksen vanhoista arkistojen aarteista! (Oikeesti en vaan jaksa kirjottaa koska aivot on niin täynnä hissaa, ettei sinne mahdu ennen keskiviikkoa mitään muuta)



Rölli 4v, kattokaa millanen tukkajumala se on ollut orina! Miksi oreilla on aina niin hieno tukka?

Olga 12-vee ja joulupollena toimi Inkun emä Milli.

Leirihoitsu Miksu ei oikein jaksanu innostua poseerauksesta :D

 Miksu ja meikä again vuodelta 2013. Ja kesäikävä sen kun kasvaa.

Palleroita shettisajoilta, tää kuva ehkä vuodelta 2010-2011? (P.S. Oon oikeesti ikuinen ponityttö)

 Joku tonttu ja Röllin mamma Mintti, oon tässä ehkä 11-vuotias?

 Hepat kuikuilee aidan takana. Vasemmalta oikealle: edesmennyt Luna-tamma, nykyään pääkaupunkiseudulla asustava emänsä sekä taka-alalla pysyttelevä Inkkupallero. Tää kuva on varmaan vuodelta 09.


 Skannailin vähän albumikuvia vuodelta -11. (Anteeksi siis huono laatu) Silloin ratsastin vielä vakituisesti tunneilla eräällä lähitallilla.
Nää on myös skannailtu. Yläkuvassa Röllin tarhakaveri Eemeli ja Inkun puoliveli nauttii auringosta. Alakuvassa Inkun ja Röllin mammat. Kesältä -11 nääkin.

Leirikuva again vuodelta 2012. Minä ja Roosa-heppa.

Ja vähän uudempi kuva joltain valmennuskerralta, varmaan vuodelta 2014. Voi miten raukoilta me näytetään :D

Jee, tykkäsittekö tälläsestä kuvapainotteisesta postauksesta? Ja mitkä kuvista oli teidän lemppareita? :) Koitan tässä nyt tervehtyä kurkkua karistavasta flunssasta mahdollisimman pian ennen kuin lähden kiitämään perjantaina kohti Tamperetta! Sitä ennen toivottavasti saan kyhättyä jotain kivaa postauksenpoikasta.

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus :) Itse tykkäsin noista skannatuista kuvista! Huono laatu ei haitannut ollenkaa teki kuvista paljon kivemman tuntuisia :)
    Ihan itsellekin tuli into etsiä vanhoja kuvia! Pitääkin niitä kaivella kun kerkeeä...

    saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) mahtavaa, mee ihmeessä etsiskelemään jos vaikka löydät jotain vanhoja aarteita :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Kaikki kommentit ovat tervetulleita, kunhan ne eivät sisällä turhia asiattomuuksia. Jokaiseen kommenttiin pyrin vastaamaan!