Kun ratsastaja on vino

Vinoudesta on tosiaan muodostunut meillä aivan järisyttävän suuri ongelma. Huomaan itsekin muutoksen tapahtuneen ihan tässä kevyen vuoden sisään. Oikea olkapääni työntyy eteen - siis jokaisessa askellajissa, jokaisessa siirtymässä, jokaisessa tehtävässä. Viime valmennuksessa, joka oli siis juuri ennen lakkiaisiani, sain kuulla miten äärettömän vino hevonen Rölli on ja kuinka vinoksi sen on tehnyt vieläkin vinompi ratsastaja (eli siis allekirjoittanut itse). En ollut tajunnut ongelman suuruutta ennen kuin nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huh huh. Voin kertoa, että oli melkein itku lähellä - niin hammasta purren ja väkisin yritin saada oikeaa olkapäätäni taakse ja kääntää vartaloani takaisin neutraaliin linjaan. Vaan ei. Kun ihminen on pitkien ja staattisten olotilojen kautta johonkin asentoon oppinut, on siitä vaikea lähteä rimpuilemaan irti. Siispä siellä minä selässä törötin, itse menossa kokoajan sisäkaarteen suuntaan ja hevosparka puskemassa ulkolapa edellä jokaiseen kulmaan.

Oli meillä satunnaisia hyviäkin pätkiä - onneksi. Kaulan venytys toimi ajoittain (sillä hyvällä puolella) ja sain jopa pollen taipumaan nätisti raviympyrällä, rennosti. Mutta ääh. Se tosiaan ärsyttää, kun tietää, että hevonen osaisi ja hevonen menisi mutta kun itse on "pilannut" kaiken rytyyttämällä menemään ihan rauhassa toinen olkapää edellä.

Huomatkaa, miten kaula ei taivu (eikä muuten taivu takamuskaan). Minä pönötän selässä, eri heppa alla.

Huomasin muuten ollessani valmennuksen jälkeisenä lauantaina maastossa vaelluksella, että hevonen sielläkin meni allani koko ajan hieman vinossa. Syyllinen olin minä, siitä olen varma, sillä kyseessä oli pitkäkaulainen ja nuori puoliveritamma, joka oli muuten todella herkkä ratsastaa. Ja kun ratsastaja siellä selässä kekkuloi miten sattuu, ei ole ihmekään, että hevonen ei toimi niin kuin pitäisi.

No nyt ongelma on ainakin tiedostettu (oikein huomaan, miten oikeassa hartiassa on alkanut tuntua kipua, esimerkiksi nyt kun kirjoitan tätä) ja sitä kautta on kai minunkin helpompi yrittää lähteä asiaa korjaamaan. Hieroja? Jäsenkorjaus? Pilates? Jooga? Kokeilen kaikkea, eihän siitä mitään tule jos jokaikinen hevonen jolla menen liikkuu eri suuntaan kuin ratsastajansa.

Onko teillä mitään vinouksia? Ongelmakohtia oman kropan kanssa, jotka vaikuttaa ratsastamiseen?

Ollakseni rehellinen

Pitkä hiljaisuus on varmasti teille tuntunut ikuisuudelta (ja osittain kyllä niin minullekin), mutta siihen on ollut syynsä. En olisi ikinä uskonut, että koulu voi stressata niin paljon kuin viime aikoina. En jaksanut edes avata läppäriä, saati, että olisin kirjoittanut postauksia, niin paljon kuin kirjoittamisesta nautinkin. Istuin kemian kertauskirja edessäni ja mietin, miten hitossa ajattelin voivani ikinä saada siitä eximian. (Ja jep, alustavien perusteella arvosanani edustaa tosiaan enemmän A:ta kuin L:ää)

We are back in business ja better than ever!

  Nyt vihdoin olen saanut koulun alta pois - lopullisesti. (Ainakin vähintään ensi syksyyn asti...) Kaiken kattavien stressisairastumisten jälkeen olen oikeasti vasta nyt pystynyt keskittymään kaikkeen paljon täydemmällä teholla. Väitän että lukio osaa olla rankkaa ja väitän myös olevani ihminen, joka stressaa paljon ja yrittää kompensoida alisuorittamistaan itsensä piiskaamisella, jolloin kaikki kaatuukin yllättäen päälle. Sama pätee myös ratsastukseen, niin surullinen kuin siitä asiasta olenkin. En ole ikinä pitänyt itseäni mitenkään erityisen suorittajaluonteena, mutta näköjään olenkin - ainakin jonkinasteinen. Meditaatio ja hathajooga, olen tulossa luoksenne. Kohti parempaa stressinhallintaa.

  Hassua muuten, että nyt kun kirjoituksista on kulunut aikaa, alkaa jossittelu. Kuinka olisin voinut lukea paremmin, enemmän ja panostaa taas siihen ja siihen enemmän. Ah, kuinka turhaa ajatustyötä. Jos siellä nyt on samassa jamassa olevia lukijoita, niin älkää huoliko - selviätte kyllä, vaikka se vaatisikin flunssakierteen ja tuhat angiinaa keuhkoputken- ja poskiontelontulehduksella ryyditettynä. Noh, vitsi vitsi, mutta tosiaan - ottakaa iisisti. Lukio on oikeasti hauskaa aikaa ja kyllä me aikaamme mieluummin hevosen selässä viettävätkin saamme sieltä lopulta lakit kouraan.

Toivottavasti ei mennyt liikaa avautumiseksi, mutta itse pidän siitä, kun ihmiset tuo itseään blogeissaan "lähemmäs" lukijoitaan ja paljastaa palasia sielustaan. (voiko noin edes sanoa?)

Nähdään taas pian! Tällä kertaa aion avata koneeni iloisemmalla mielellä!

Postaushaaste: Jos hevoseni osaisi puhua

Mitä tekisikään Rölli jos...

… maastossa tulisi peura vastaan?

"Hei. Hei hei hei. Mikä toi on? MIKÄ TOI ON? Ei se ainakaan hevonen ole? Olga, auta! Vie mut äkkiä pois täältä!"

… saisi yhtäkkiä ravikärryt taaksensa?

"Ah yes, taas nää! Nyt muuten mennään eikä meinata!"

… eläinlääkärin auto kurvaisi tallipihaan?

"Onko se se kiva eläinlääkäri taas?"

… kiukkuisen näköinen ihminen lähestyisi?
"Hyi! Mene pois. Inhottavaa tulla tolla lailla droppaa mun tunnelmaa."

… maastoreissulla joutuisitte jonon hännille?
"Hei come on! Kuka sano et ois muka ok et me ollaan täällä peräpäässä? Enhän mä nyt tiedä mitenkään mitä muut tekee tuolla edessä. Iskee jäätävä FOMO."

… kengittäjä sovittaisi uutta kenkää kavioon?
"Joo. Okei. Mikä tää juttu on? Miksei voida kertoa etukäteen mitä siellä duunataan?"

… kissa loikkaisi yllättäen heinikosta kentälle?
"PUUMA!! Olga pelasta!"

… esteradalla okserin alle olisi piilotettu vesimatto?
"Okseri? Vesimatto? Ain't gonna happen."

… ruoka-aika lähestyisi, mutta iltatallin tekijä olisi myöhässä?
"Uskomatonta. Jättää nyt hevosparka nälkiintymään karsinaansa. Tähän on hevosen elämä tullut - kukaan ei enää välitä."

… satulavyötä kiristettäisiin kiireellä monta reikää kerrallaan?
"Hei! Meikäpoika ei tosiaan kattele tällästä. Lähden pois NYT jos se massun puristelu ei lopu."

… koulutunnilla väistöt kaikkiin ilmansuuntiin alkaisivat ärsyttää?
"Tää oli tässä. Nyt en muuten tee enää yhtään mitään."

… trailerin silta laskettaisiin alas, ja hevosesi pitäisi kavuta kyytiin?
"Ollaanko me menossa valmennukseen? Taas? En vaan oikein millään jaksaisi. Joo, älä selitä, että pääsen muka laitumelle. Kyllä minä teidän metkut tiedän. Nyt ei tasan huvita."

… olisitte maneesissa ratsastamassa, kun lunta alkaa tippua katolta?
"PUUMA!! Auttakaa joku!"

… muut hevoset olisi haettu sisään ja hevosesi olisi jäänyt viimeiseksi?
"Miksi mun kohtalo on jäädä viimeiseksi? Olen pettynyt teihin, ihmiset. Jokaikiseen. Ihan sama vaikka Olga lahjoisi herkuilla. Olen nyt hyvin vihainen."

Tätä oli äärettömän hauska raapustella. Rölli kun on ilmeisesti pieni diiva... Saatan ehkä tehdä vielä tälläisen postauksen Inkusta, jos vain saan hyvää kuvamatskua siihen. Linkkailkaa ihmeessä teidänkin postauksia, jos olette tähän haasteeseen osallistuneet! Näille on mukava nauraa itsekseen täällä. :D

Pieni kullanmuru

Roosa oli kaksitoistaviikkoinen jäädessään orvoksi. Nyt tragediasta on vierähtänyt vähän yli kolme viikkoa ja surun pahin verho on laskeutunut. Pahalta tuntuu yhä, mutta onneksi Roosa on kaikesta huolimatta kauhean reipas, ystävällinen ja kaunis pieni neiti. Vaikka alku oli pienellä kovin surkea, uskomme kaikki siitä kasvavan vielä jonain päivänä hienon hevosen. Vappu oli loistava äiti varsalleen ja ehti menneinä viikkoina jo opettaa Roosalle niin monia, hevosen elämän kannalta tärkeitä asioita. Elämä jatkuu.

Vapun Ilo 2009-2016

" Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso hauallain itkien;
en ole siellä - kuollut en.

Kiitos, kun saatoit maailmaan kauneimman muiston, mitä kukaan voi antaa.

Issikoiden SM - sunnuntain kuvakooste

Huh. Näiden kolmen viikon aikana, jotka olen viettänyt "blogihiljaisuudessa", on tapahtunut jos jonkinmoista. Iloa, toki, mutta myös pohjatonta surua. Surusta kerron vähän myöhemmin, mutta haluan aloittaa näillä iloisilla asioilla.

Nimittäin islanninhevosten SM-kisat viikko sitten sunnuntaina! (ja myös perjantaina ja lauantaina) Ajelimme äitini kanssa sunnuntaiaamuna Ypäjälle katselemaan finaaleja ja upeita hevosia. Antaa siis kuvien puhua puolestaan.

Oli aivan ihana katsella upeasti liikkuvia ratsukoita - junnuista sennuihin. Omakin kisakuume alkaa aina palaa, kun käy katselemassa kisoja. Ja kipinä treenaukseen syttyy aina uudelleen. Ehkä pian saan jo aikaiseksi kirjoittaa treenipostauksen. Palataan siis piakkoin asiaan! :)